Yritysvideot

Yritysvideo tavoittaa asiakkaasi mieleenpainuvalla tavalla. Se esittelee ideasi tavalla, jota sanat tai yksittäiset valokuvat eivät voi välittää.

Anna meidän kertoa tarinasi videomainoksella tai yritysvideolla

Markkinoinnin ammattilaisten mielestä videomainos ja yritysvideo on parhaimpia tapoja siepata asiakkaan huomio. Nettiajan ihminen on luonteeltaan utelias ja painamme mielellämme play-nappulaa. Kolme neljästä napauttaakin nettivideon pyörimään sellaisen nähdessään.

Firman imago määräytyy jo yritysvideon ensimmäisillä sekunneilla. Jos video vaikuttaa epäammattimaiselta, mielikuvaa on hankala paikata myöhemmin. Videon pitää myös inspiroida ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana, tai se jää tutkimusten mukaan katsomatta. Puolet teknologia-alan päätöksentekijöistä pitävät videon ulkonäköä kriittisenä ostopäätöksen kannalta. Laadukas jälki kertoo tekijän ottavan roolinsa vakavasti.

Videon tekijöillämme on osaamista satojen erilaisten videoiden tekemisestä. Nämä ammattilaiset hoitavat yritysvideot ja mainosvideot mihin tahansa tarkoitukseen, oli sitten kysymys messuista, live-streamistä tai sosiaalisen median lyhytvideoista. Palvelu kattaa myös videon markkinoinnin, ettei laadukkaasti tehty video huku hakutulosten alle. Ja koska suuri osa netin selaamisesta tehdään nykyään kännykällä, tuotos pyörii tietysti myös kaikilla älylaitteilla.

Videopalveluitamme

  • Tapahtumataltioinnit
  • Yritysvideot
  • Somevideot
  • Mainosvideot
  • Messuvideot
  • Opetusvideot
  • llmakuvaus
  • Äänitys -ja editointipalvelut
Ota yhteyttä ja kerro miten voimme auttaa!
Haluatko että hoidamme videosi Youtube-mainonnan?