Ojakadun Mainostoimisto

Kumppanisi monikanavaisessa digitaalisessa markkinoinnissa

OTA YHTEYTTÄ

Haluatko näkyä potentiaalisille asiakkaillesi siellä missä he viihtyvät?

Yrityksenne voi olla pieni tai suuri, kohderyhmänänne kuluttajat tai yritykset, räätälöimme aina tapauskohtaisesti yritykselle sopivan markkinointisuunnitelman ja toteutuksen. Olemme apunasi kasvattamassa yrityksenne näkyvyyttä ja myyntiä. Asiakkaanamme sinulla on käytössäsi henkilökuntamme kokemus yli 3000 yrityksen markkinoinnista niin Googleen kuin sosiaaliseen mediaankin.

Tärkeimpiä arvojamme ovat luotettavuus ja henkilökohtaisuus. Olemme mielellämme yhteydessä myös kasvotusten ja pyrimme saamaan asiakkaille ratkaisun pulmiinsa seuraavaan arkipäivään mennessä. Meille on tärkeää tehdä digitaalista markkinointia ammattitaidolla asiakkaan hyväksi, asiakasta kuunnellen.

Nyt myös Tampereen ratikkamainokset!

Palvelumme

Palveluihimme kuuluvat digitaalisen markkinoinnin eri osa-alueet, kuten kotisivut, hakukoneoptimointi, hakusanamainonta (Google Ads), sähköpostimarkkinointi sekä sosiaalinen media. Näiden lisäksi tarjoamme myös muita markkinoinnin palveluita, joihin kuuluvat esimerkiksi ulkomainonta, ratikkamainokset Tampereella, yritysvideot, graafinen suunnittelu ja printtimateriaalit.

Asiakkaiden sanomaa

“Bike Stuff valitsi Ojakadun Mainostoimiston tekemään meille kotisivun ja hoitamaan Google markkinoinnin. Tämän johdosta kotisivumme tuli laadukkaasti toteutettua ja löytyy hyvin hakukoneoptimoituna Googlen kautta. Heidän tekemä Google markkinointi tuo myös jatkuvasti asiakkaita meille kannattavasti ja laadukkaasti. Tulemme käyttämään jatkossakin heidän palveluitaan.”
Antero Halmari, Omistaja, Bike Stuff Oy

“Viestipaino Oy valitsi Google Ads hakusanamainonnan kumppaniksi Ojakadun Mainostoimiston. Tämän johdosta mainonnan kautta sivuillemme tulevat mahdolliset asiakkaat ovat laadukkaasti parempia kun aikaisemmin. Asiakkaiden yhteydenotot ovat myös selkeästi lisääntyneet. Olemme tyytyväisiä ja jatkamme mainonnan tekemistä heidän avullaan.”

Anna Lievonen, Toimitusjohtaja, Viestipaino Oy

“Ojakadun mainostoimisto hoitaa kotisivujemme ylläpidon ja hakukoneoptimoinnin. Myös kokonaisvaltainen hakukonemarkkinointi ja kampanjat hoituvat heidän kauttaan tulosta tuoden. Olemme tyytyväisiä Ojakadun Mainostoimistoon ja käytämme heidän palveluitaan jatkossakin.”

Eeva Ritala, Toimitusjohtaja, Lasitalo Oy

“Kotisivujen uudistamisen yhteydessä sivut muokattiin toimimaan myös mobiilissa. Samalla teetimme yritysvideon, jonka toteuttaminen sujui hyvin. Olemme saaneet paljon hyvää palautetta omilta asiakkailtamme kotisivuistamme ja yritysvideosta, joten jatkamme yhteistyötä Ojakadun Mainostoimiston kanssa mielellämme.”

Olavi Laine, Toimitusjohtaja, Kesair Oy

”Gastro Keittiöt valitsi Ojakadun Mainostoimiston tuottamaan Google mainontaa. Ojakadun Mainostoimiston mainonnan osaaminen on laaja-alaista ja huomioi yrityksen henkilökohtaisesti. Kokemuksemme perusteella yhteistyö on sujunut joustavasti ja tehokkaasti, toiveidemme mukaan. Kotisivujemme kautta tulleet tarjouspyynnöt ovat lisääntyneet merkittävästi. Olemme saaneet kotisivujen kautta verkkokaupan kävijämäärää kasvatettua. Sujuneen yhteistyön vuoksi Gastro Keittiöt jatkaa mainontaa Ojakadun Mainostoimiston kanssa”

Lasse Pohjanen, Gastro Keittiöt